Tuholaistorjujasta LOLcatiksi 2 - Noitarovioilta näyttelyihin

Maria Blomqvist

1. osa: Kissan kehitys ihmisen rinnalla

2. osa: Noitarovioilta näyttelyihin, tämä artikkeli 
3. osa: Kissa kulttuurissa, ilmestyy keskiviikkona 7.11.2012

Jilda, sohvan hallitsijatar
Kuva: Maria Blomqvist

Kesykissalajin kehitystä ihmisen kanssa läpikäyvä artikkelisarjani jatkuu toisella osallaan. Mikäli ensimmäinen osa on jäänyt väliin, löytyy se alussa olevan linkin takaa. Toivon, ettette pettyneet odottaessanne tätä artikkelia jo viime maanantaina; kansainvälinen rintasyöpäpäivä siirsi kissa-artikkelin julkaisua. Vaan käykäämme pidemmittä puheitta asiaan.

Keskiaika

 Todeksi varmistettua tietoa kissojen oloista keskiajan Euroopassa on saatavilla perin niukasti. Olen yleensä pystynyt tarkistamaan kirjoittamieni artikkelien faktat suhteellisen helposti, mutta kissoista keskiajalla löysin lähinnä yksittäisiä anekdootteja. Kehotan siis suhtautumaan terveellä epäilyksellä kaikkeen tässä luvussa kertomaani.

Kotikissoille koittivat synkät ajat Rooman valtakunnan kuihduttua. Keskiajan katsotaan usein alkaneen vuodesta 467 jaa. Roomalaiset olivat pitäneet kissaa vapauden symbolina, mutta valtakunnan vaikutuksen heikentyessä alettiin kissalajiin liittää yhä enenevässä määrin muinaisia uskomuksia ja ne menettivät vähitellen suosionsa. Löytämieni hajanaisten tietojen mukaan arkeologisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että kotikissa katosi kokonaan osista keskiajan Länsi-Eurooppaa. Iso-Britannia oli poikkeus: siellä kotikissoja arvostettiin ja ne nauttivat katolisen kirkon suojelusta aina 900-luvulle asti.

Keskiaikainen kissa, tuholaistorjuja. Kuva vanhasta
käsikirjoituksesta.
http://romantoes.blogspot.fi/

Rationaalisesti ajatellen kotikissat olisivat olleet ihmisille hyvin tärkeitä: ne ovat tehokkaita tuholaistorjujia, jotka hävittävät hiiriä, myyriä ja rottia ihmisasumusten läheisyydestä ja parantavat näin ollen esimerkiksi elintarvikkeiden säilymistä. Keskiajan vilja- ja juureslajikkeet tuottivat paljon nykyisiä lajikkeita pienemmän sadon ja viljelymenetelmät olivat tehottomampia. Etenkin Etelä-Euroopassa jyrsijät aiheuttivat pahoja tuhoja elintarvikkeille.

Kissaan oli liitetty antiikin Roomassa ja Kreikassa sekä Viikinkien parissa myönteisiä ajatuksia: kreikkalainen Plutarkhos yhdisti kissaan ajatuksen puhtaudesta, Plinius piti kissoja hedelmällisyyden symboleina ja Aesopoksen tarinoissa kissa on ovela ja kekseliäs hahmo. Viikinkien jumaltaruissa kissa yhdistettiin rakkauden jumalatar Freijaan. Hämärissä ja öisin liikkuvan kissan käsittäminen himokkaana ja juonikkaana hahmona ei kuitenkaan ollut lajille eduksi kristinuskon vallattua alaa: kissa ryhdyttiin vähitellen yhdistämään noituuteen. Keskiajan lopulla kuva kissasta noidan lemmikkieläimenä oli syöpynyt mieliin jo lähes kaikkialla Euroopassa.

Keskiaika oli pitkä, noin tuhannen vuoden mittainen ajanjakso: se ulottui vuodesta 467 aina 1500-luvulle. Ei liene ihmekään, että noin pitkän ajanjakso aikana ihmiskunta koki monia kauhistuttavia asioita. Musta surma runteli Eurooppaa vuosina 1347-1352. Se levisi Eurooppaan Krimin niemimaalta mongolien piirittämästä genovalaisesta Kaffan siirtokunnasta. Kaffasta paenneet toivat taudin mukanaan Messinaan, Genovaan ja Venetsiaan. Sieltä musta surma levisi myötäpäivään ympäri Eurooppaa.

Musta surma ja noitaroviot

Keskiaikainen kissa käyttäytyy ihmismäisesti.
Kuva: Vintage Printable -sivusto
http://vintageprintable.com/wordpress/

Musta surma kylvi kuolemaa – eikä pelkästään ihmisten keskuuteen. Osansa saivat myös kissat, paradoksaalista kyllä. Mustan surman levitessä ryhdyttiin syyllisiä tautiin etsimään noidista – ja kissoista. Lukemattomia kissoja poltettiin roviolla. Kissoja vastaan käytiin myös oikeudenkäyntejä, niitä syytettiin liitosta paholaisen kanssa sekä noituudesta.

Siitä, mikä aiheutti mustan surman ja minkälainen sairaus se ylipäätään oli ei ole nykyisin yhtenäistä käsitystä. Pitkään vallinneen käsityksen mukaan kyseessä oli paiserutto, jota levittivät mustarottiin pesiytyneet kirput. Tätä näkemystä ovat kuitenkin nousseet haastamaan ajatukset siitä, että kyseessä saattoikin olla pisaratartuntana leviävä keuhkorutto. Jos kyseessä oli kirppujen levittämä paiserutto, saattoi kissojen massatuholla olla tärkeäkin vaikutus ruton leviämiseen. Vaikka kyseessä olisikin ollut jokin muu sairaus, huononsi kissojen hävittäminen sadon säilymistä.

Kissoja käytettiin keskiajalla ja renessanssiajalla myös muilla, nykyihmisestä oudoilla tuntuvilla tavoilla. Joissain paikoin katsottiin kissan muuraamisen elävältä uuden talon seinän sisään tuovan onnea. Kissoja myös syötiin paremman puutteessa ja lakimiesten viitat somistettiin kissan turkista tehdyin reunuksin.

Paluu suosioon

Pierre Auguste Renoirin maalaus "Nukkuva kissa" 1862

Renessanssiajan jälkeen alkoi kissan suosio hitaasti elpyä. Monesti esikuvina kissojen suosioon toimivat arvostetut ja tunnetut henkilöt, jotka pitivät kissoja lemmikkeinään. Esimerkiksi kardinaali Richelieun kerrotaan omistaneen kissoja ja rakastaneen niitä. Vähitellen 1700-luvulla kissojen suosio kasvoi. Kissoista syntyi yhä uusia tarinoita: yhdysvaltalaisen Maine Coon -kissarodun väitetään juontavan juurensa Ranskan kuningatar Marie Antoinetten kuuteen rakastettuun angorakissaan, jotka kuningatar lähetti laivalla Maineen pakoon Ranskan vallankumousta. Todellisuudessa Maine Coon -rodun kantavanhempina pidetään rantautuneita laivakissoja, joista pitkäkarvaisemmat selvisivät parhaiten Mainen luonnonolosuhteissa, mutta tarina Marie Antoinetten kissoista on silti romanttisen kiehtova.

1800-luvulla kissat saivat yhä suureman suosion. Kuningatar Viktoria rakasti angorakissoja ja hänen suosikkikissansa, suuri angorakissa nimeltä White Heather päätyi lopulta hänen kuoltuaan hänen pojalleen ja perijälleen kuningas Edward VII:lle.

Kissat alkoivat esiintyä myös taiteessa. Ranskalainen impressionisti Pierre Auguste Renoir rakasti kissoja ja ikuisti niitä useisiin maalauksiinsa. Kissat olivat myös suosittu postikorttien, valokuvien ja taulujen aihe. Kissat inspiroivat myös saksalaista teologia ja lääkäriä Albert Schweitzeria. Schweitzerin kerrotaan pelastaneen rakennusvaiheessa olleesta talosta lattian alle jääneen kissan. Hän antoi kissalle nimen Sizi ja kissa palkitsi hänet pitämällä hänelle jatkuvasti seuraa hänen työpöytänsä ääressä. Sizillä oli tapana nukahtaa hänen vasemman kätensä päälle eikä Schweitzer raaskinut herättää kissaa. Hän oli vasenkätinen, mutta aina Sizin nukkuessa hänen kätensä päällä käytti hän oikeaa kättään reseptien kirjoittamiseen. Tämän kerrotaan jatkuneen koko Sizin eliniän, 23 vuoden ajan. Schweitzerin kerrotaan kuvanneen lohdullisia asioita seuraavasti: "Elämän suruista on kaksi pakokeinoa: musiikki ja kissat." Myös Nikola Tesla, nerokas keksijä ja fyysikko vailla vertaa, rakasti kissoja. Joidenkin kertomusten mukaan kipinät, jotka syntyivät hänen silittäessään lemmikkikissaansa nimeltä Macak antoivat hänelle kimmokkeen sähköön liittyviiin keksintöihinsä. Tarina tästä on luettavissa Tesla – Life and Legacy -sivulta: http://www.pbs.org/tesla/ll/story_youth.html

Ensimmäiset kissanäyttelyt

Kuva Crystal Palacen kissanäyttelystä.
Sivustolta: www.messybeast.com

Kissanäyttelyt olivat varma merkki siitä, että kissoista oli tulossa suosittuja lemmikkieläimiä. Löysin useita mainintoja kissanäyttelystä, jota pidetään maailman ensimmäisenä. Se pidettiin Englannissa Winchesterissä vuonna 1598, mutta tietoja siitä, millä tavoin kissoja esiteltiin siellä tai millä perusteella niitä arvosteltiin ei ole säilynyt.

Ensimmäinen nykyisen kaltainen kissanäyttely järjestettiin Lontoossa Kristallipalatsissa torstaina 13. heinäkuuta vuonna 1871, vaikka 1860-luvulla Yhdysvalloissa olikin markkinoiden ohella järjestetty maanviljelijöiden kissoille pieniä näyttelyitä. Suurin osa näistä Yhdysvaltojen varhaisissa näyttelyissä esitellyistä kissoista edusti Maine Coon -rotua. Kristallipalatsin näyttelyssä kissat esiteltiin näyttelyhäkeissä samaan tapaan kuin nykyisinkin. Tuo näyttely oli kirjailijana ja kissojen ystävänä tunnetun Harrison Weirin ajatus; Weir kirjoitti määritelmät, joiden perusteella kissoja voitiin arvostella ja hän toimi yhtenä kolmesta näyttelytuomarista. Kristallipalatsi oli tuohon aikaan erittäin suosittu näyttelypaikka, joten kyse ei ollut aivan pikkutapahtumasta. Viktorianaikaiset englantilaiset rakastivat näyttelyitä, joissa he saattoivat ihailla esineitä ja eläimiä ja Kristallipalatsin kissanäyttely osoittautui valtavan suosituksi. Kun uutinen siitä levisi, ryhdyttiin samantyylisiä näyttelyjä järjestämään Iso-Britannian lisäksi myös Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Madison Square Gardenissa New Yorkissa järjestettiin kissanäyttely vuonna 1895.

Kissanäyttelyjen nostattaman kissainnostuksen ja kissanjalostusinnostuksen organisoimiseksi tarvittiin myös yhteistoimintaa. Rotukissaharrastuksen katsotaan alkaneen Isossa-Britanniassa National Cat Clubin perustamisesta vuonna 1887. Kissarodut kiinnostivat myös aatelisia; National Cat Clubin puheenjohtajana toimi muun muassa Bedfordin herttuatar.

Suomeen kissaharrastus, rotukissat ja kissanäyttelyt saapuivat viiveellä. Maassamme on kissanäyttelyjä järjestetty nyt n. 40 vuoden ajan. Rotukissaharrastuksen kattojärjestönä toimii Suomen kissaliitto. Se edustaa suomalaista rotukissaharrastusta myös maailmalla: se kuuluu äänivaltaisena jäsenenä myös kansainväliseen kissaliittoon FIFeen (Fédération Internationale Féline).

Rotukissat

Ragdoll Hassunhauska Jilda Joanna
Kuva: Maria Blomqvist

Rotukissa symboloi monelle ihmiselle ylellisyyttä: aivan erityisesti tämä asema on yhä persialaisella kissalla, vaikka Suomessa ragdoll onkin ohittanut persialaisen suosiossa, kenties helposti hoidettavan turkkinsa ansiosta.

Kissoista on nykyisin olemassa niin lukuisia rotuja, että joudun tyytymään vain muutaman yksittäisen esittelemiseen. Kehotan kiinnostuneita etsimään lisätietoa kissaroduista esimerkiksi Suomen kissaliiton internet-sivuilta osoitteesta www.kissaliitto.fi tai Suomen rotukissayhdistyksen sivuilta osoitteesta www.surok.fi

Varhaisimpana Euroopassa tunnettuna rotuna pidetään turkkilaista angorakissaa, vaikka rotu onkin muuttunut paljon sitten viktoriaanisessa Englannissa aloitetun jalostustyön. Alkuperäiset turkkilaiset angorakissat sekoittuivat siinä määrin muihin kissoihin, että nykyisten turkkilaisten angorakissojen jalostustyö on aloitettu uudestaan vuonna 1963 Yhdysvalloissa Turkista tuoduista kissoista. Onneksi turkkilaiset itse arvostivat kovasti angorakissojaan: kun kissojen kanta hupeni, otettiin angorakissoja turvaan Ankaran eläintarhaan, jossa ne lisääntyivät. Suomeen turkkilaiset angorakissat saapuivat Venäjältä 1990-luvulla.

Persialaisia kissoja
Kuva: Wikipedia
https://en.wikipedia.org/wiki/File:SnowyandHazy.jpg

Ihastuttava pitkäkarvainen persialainen mainittiinkin jo. Persialaiset kissat ovat turkkilaista angoraa muistuttaneiden angorakissojen ohella yksi maailman vanhimmista kissaroduista. Jo 1600-luvulla tunnettiin mustat persialaiset kuparinhohtoisine silmineen. Nykyisten persialaiskissojen esivanhempia ovat Eurooppaan muinaisesta Persiasta (nykyisin Iranin alueelta) kuljetetut tuuheaturkkiset, pitkäkarvaiset kissat, sekä Turkin alueelta tuodut angorakissat. Persialaisesta kissasta on olemassa hyvin monenlaisia värimuunnoksia. Kissarodun suosiota nykyisin rajoittaa sen turkin vaatima runsas hoiva. Persialaisten jalostaminen on saanut osakseen myös kritiikkiä: rotu on jalostettuu niin lyhytkuonoiseksi, että persialaiset kärsivät hengitysvaikeuksista ja tulehduksista sekä silmävaivoista matalien silmäkuoppien vuoksi.

Puolipitkäkarvaisista kissaroduista suosittuja ovat mm. Ragdoll, Maine Coon, norjalainen metsäkissa ja uutena tulokkaana Siperiankissa. Kaikkien näiden rotujen edustajia yhdistää se, että ne ovat yleensä melko suurikokoisia ja niillä on näyttävä, tuuhea turkki. Maine Coon -rodun edustajat ovat maailman suurimpia kissoja: ne saattavat painaa jopa 10 kg, mutta sitäkin painavampia kissoja on olemassa. Norjalaiset metsäkissat ovat myös suuria, pörheitä ja tanakoita. Ne ovat kehittyneet Norjassa asuneista maatiaiskissoista ja on mahdollista, että niiden alkujuuret juontavat viikinkiaikaan asti. Siperiankissat ovat nimensä mukaisesti kehittyneet entisen Neuvostoliiton alueen pohjoisosissa.

Turkkilainen van
Kuva: Wikipedia
https://en.wikipedia.org/wiki/File:Hobie_the_turkish_van.JPG

Turkista on tullut myös toinen ihastuttava kissarotu: turkkilainen van. Sen esi-isät asustelivat Kaakkois-Turkissa sijaitsevan Van-järven rantamilla. Toisin kuin useimmat muut kissat, monet vanit nauttivat vedestä ja rentoutuvat uimalla. Turkkilaisten van -kissojen jalostus aloitettiin 1950-luvulla Englannissa kahden rouvan ostettua vantteran, puolipitkäkarvaisen valkoisen naaraskissan, jolla oli kastanjanpunaiset merkit päässä. Rouvien istanbulilaisen hotellin johtaja kertoi toisestakin samanlaisesta kissasta, uroksesta – ja naiset hankkivat senkin. He veivät molemmat kissat Britanniaan ja neljän vuoden tuloksena heidän onnistui jalostaa van-värisiä kissoja.

Puolipitkäkarvaisista kissaroduista ragdoll on yksi uusimmista. Sen jalostus aloitettiin 1960-luvulla Kaliforniassa. Rodun kantaäiti oli sekarotuinen valkea angoratyyppinen kissa nimeltä Josephine. Kissa jäi auton alle ja vammautui, mutta toipui ihmisten huomassa ja sai pentuja. Arvellaan, että hellä hoiva sai Josephinen luottamaan ihmisiin niin paljon, että se rentoutui täysin syliin otettaessa. Sama ominaisuus periytyi myös sen onnettomuuden jälkeen saamille pennuille. Tästä rentoutumiskyvystä ovat ragdoll ("räsynukke")-kissat saaneet nimensäkin. Oma ragdollini Jilda ei valitettavasti yleensä juurikaan rentoudu sylissä toisin kuin jo edesmennyt musta kollini Paco. En lainkaan hämmästele ragdollien suosiota: harva asia on niin ihastuttava kuin täysin rentoutunut, lähes veltto ja ihanan lämmin kissa sylissä.

Sfinx, karvaton kissarotu
Kuva: Wikipedia
https://en.wikipedia.org/wiki/File:Sphinx2_July_2006.jpg

Lyhytkarvaisista kissoista perinteisiä ovat brittiläinen ja eurooppalainen lyhytkarvakissa. Brittikissa on tanakka ja pyöreämuotoinen ja luonteeltaan seurallinen ja itsenäinen. Eurooppalaiset lyhytkarvakissat ovat jonkin verran brittikissoja sirompia. Kaikkein siroimpia ja hoikimpia nykyisin ovat kuitenkin itämaiset kissat, joista tunnetuin lienee siamilainen. Nykyiset todella hoikat ja pitkäkasvoiset siamailaiset eivät muistuta enää kovinkaan paljon alkuperäisiä siamilaisia kissoja. Ne olivat 1500-luvun Siamissa (nykyisin Thaimaa) kuninkaallisia kissoja, joita sai hankkia palatsista vain kuninkaan suosituksella. Iso-Britanniaan siamilaiset saapuivat vuonna 1884. Tuolloin suosittiin nykyistä paljon rotevampaa ja pyöreäpäisempää kissaa. Näitä "perinteisiä siamilaisia" jalostetaan nykyisin nimellä TICA Thai.

Erikoisesta ulkonäöstään tunnettuja rotuja ovat myös american curl, scottish fold ja sfinx. American curlin korvat ovat taaksepäin kippuralla, scottish foldin lurpallaan eteenpäin – ja sfinxit ovat lähes karvattomia. Myös muita karvattomia tai lähes karvattomia kissoja esiintyy, esimerkkinä mainittakoon peterbald.

Itse rakastan kaikenlaisia kissoja ja näen erilaista kauneutta kaikkien kissojen olemuksessa.

Mistä lemmikkikissa?

Löytökissanpentu Paco nauttii nukkumisesta ystäväni
sylissä. Kuva: Maria Blomqvist

Lemmikkikissa kannattaa mielestäni hankkia tavalla, joka tukee kissojen hyvää kohtelua, hyvinvointia ja terveydenhoitoa. Aivan ensimmäiseksi kannattaa tiedostaa se, että kissa on yleensä varsin pitkäikäinen lemmikkeläin ja siitä kannattaa varautua huolehtimaan koko sen eliniän ajan. Olosuhteet, joihin kissa on tulossa, kannattaa myös tiedostaa. Millaiseen asuntoon kissa on muuttamassa? Onko perheessä muita lemmikkieläimiä? Entä onko perheessä lapsia? Kissanpoikasia saa ilmaiseksikin, mutta tällaisia poikasia ei välttämättä ole esimerkiksi ruokittu sopivalla ravinnolla loishäädöistä, rokottamisesta ja siruttamisesta puhumattakaan.

Mielestäni kissa kannattaa hankkia taholta, jonka kissaystävällisyydestä voi olla varma, esimerkiksi hyvämaineiselta kissankasvattajalta, löytöeläintalosta tai löytöeläimiä välittävästä yhdistyksestä. Kaikilta näiltä tahoilta kissan saa eläinlääkärin tarkastamana, rokotettuna, sirutettuna ja loishäädettynä. Kissan hankintahinta vaihtelee: löyteläintalosta tai -yhdistyksestä kissanpennun saa n. 100 € hintaan; aikuisesta kissasta peritään 120 €:n luovutusmaksu, johon sisältyy myös kastrointi/sterilointi. Rotukissat ovat paljon kalliimpia: lemmikkitasoisen rotukissan saa n. 500-600 € hintaan (hinta vaihtelee suuresti kasvattajasta ja rodusta riippuen). Näyttelytasoisen kissan saa 800-1000 €:lla – ja siitoseläimestä joutuu maksamaan pitkälle toistatuhatta euroa. Siitoseläimen hankkijoilta odotetaan yleensä myös pidempää kissakokemusta, kasvattajakurssin käymistä sekä valmiutta käydä kissanäyttelyissä.

Itse suosittelisin ensikertalaista kissanhankkijaa harkitsemaan aikuista kissaa lemmikiksi. Kissanpennut ovat äärettömän suloisia, mutta ne ovat lapsia. Ne kokeilevat kaikenlaista, kiipeilevät, juoksentelevat, leikkivät, maistelevat... Niiden parissa riittää tekemistä. Vaikka kissanpoikanen olisikin luovutusikäinen 12 viikon iässä, on se vielä aivan lapsi. Sille pitää opettaa hellästi ja johdonmukaisesti esimerkiksi kodin vaaralliset paikat (sähköhellan levyt, pyykkikoneen rumpu, astianpesukone, ruokapöytä), miten ihmisen kanssa saa leikkiä, mitä saa syödä ja mitä ei... Aikuinen kissa osaa yleensä kaikki nämä taidot valmiiksi – ja lisäksi aikuista kissaa hankkiessaan tietää varmemmin, millaisen kissan tulee saamaan. Hankkimastani viidestä kissasta kolme on tullut meille aikuisena, kaikki löyteläinyhdistys Rekku Rescuen kautta.

Rakastan lähes kaikkia eläimiä (sokeritoukkia lukuun ottamatta), en siis ole pelkästään kissaihminen. Kissoissa olen aivan erityisen ihastunut niiden valtavasta kyvystä rakastaa, niiden rauhallisuudesta, lempeästä läsnäolosta ja niiden loppumattomista hauskoista keksinnöistä. Lukuisat tuntemani kissat pitävät hellää huolta omistajastaan hänen ollessaan sairaana, pakkautuvat syliin tarjoamaan lämpöään ja läsnäoloaan hänen ollessaan surullinen – ja tarjoavat omaa seuraansa aivan arkisesti, vaatimatta mitään vastapalvelukseksi. Kissan on todettu myös vähentävän ihmisen stressiä ja laskevan verenpainetta.

Linkit

Lisätietoa rotukissoista

www.kissaliitto.fi

www.surok.fi

Löytökissataloja ja -yhdistyksiä

http://www.hesy.fi/

http://www.loytoelaintalo.fi/

http://www.rekkurescue.com

http://www.pelastetaankoirat.com/

http://www.kissojensuojelu.fi/

http://www.onnentassu.fi/

EDIT: Ohjeita kissanäyttelyn kävijöille

Sain pyyntöjä hyvistä ohjeista kissanäyttelyä varten. Ystäväni Siri Kotajärvi innostui kirjoittamaan hyvät ohjeistukset ja aloitti myös blogin pitämisen aiheesta. Ohessa linkit Sirin ohjeisiin.

Kuukissan kissalan kissanäyttelyohjeet
Kuukissan kissalan ohjeet näyttelyverhoille
Kuukissan kissalan näyttelyblogi