maanantai 24. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku 24: Rauhallista joulua!


Tuntuuko joskus siltä, että jouluna pitäisi ehtiä niin sukuloida kuin rentoutuakin? Nörttitytöt suosittelevat kätevän sijaisrobotin rakentamista!

Kuvan piirtänyt Ninni Aalto


Joulukäyttöä ajatellen laitteeseen on luonnollisesti ohjelmoitu yksinkertaisia lauseita kuten "Kiitos, se oli herkullista mutta olen jo aivan täynnä", "Ooh, juuri tällaista olen aina halunnut" ja "Onpa mukavaa kun on koko suku koolla." Reilu nörtti tietysti vuorottelee kumppaninsa (tai kumppaniensa) kanssa sitä, kuka saa jäädä kotiin jouluksi. Hyvä puoliso taas huolehtii sukulaisvierailun kestäessä siitä, että robotin akku ei pääse tyhjenemään ennenaikaisesti, hoitelee mahdolliset pienet huoltotoimenpiteet ja auttaa esimerkiksi paikkaamalla mahdollisia puutteita keskusteluissa.

Sinkkunörttien tarve sukulaisvierailuiden välttelyyn on tyypillisesti keskimäärin noin 50 % pienempi kuin seurustelevien tai avioituneiden. Mikäli vakituista kumppania ei ole käytettävissä, on suositeltavaa testata rakennelmansa erittäin huolellisesti etukäteen. Kaikkein varminta on värvätä sen seuraksi luotettava, elektroniikkaa ja hienomekaniikkaa hallitseva ystävä, joka suostuu visiitin ajan simuloimaan partneria ja tässä ominaisuudessa samalla varmistamaan ettei yllättävä laitevika pääse pilaamaan joulurauhaa. (Tehtävään sopivien ihmisten löytäminen voi olla erittäin haasteellista. Etsintä kannattaakin aloittaa hyvissä ajoin ja varautua myös suorittamaan palveluksesta asianmukainen korvaus.)

Toivotaan kuitenkin, että kaikkien joulu sujuu mukavasti myös ilman robottia. 
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

P.S. Nörttitytöt jäävät joululomalle ja julkaisevat seuraavan kerran 2.1.2013!


2 kommenttia:

  1. Ihana kuvitus, jälleen valtava kiitos Ninnille. Jäin tosin hieman kaipaamaan myös kuvaa siitä anoppilassa törmäilevästä robotista... Tämä juttu kaipaa siis selvästi jatko-osaa viimestään ensi jouluna!

    VastaaPoista
  2. Hyvät joulut koko väelle ja hauskaa uuttavuotta myös.

    Annoin teille pienen pidän blogistasi-tunnustuksen. http://vampyyrinuket.blogspot.fi/2012/12/pidan-blogistasi-tunnustus.html

    VastaaPoista

Kotisivu on muuttanut osoitteeseen geekgirls.fi. Kaikki vanhat (ja uudet) artikkelit kommentteineen löydät uudesta sivusta.

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.